Leolei on pieni pelkuri. Pelkää omaa varjoaankin.
Ei kait tässä muuta.

Goodbye seems forever

Nyt kun on elävät esitelty, on ehkä aika siirtyä edesmenneisiin...
Meidän perheessä on aina ollut eläimiä. Ehkä siksi minunkin on hirvittävän vaikeaa elää ilman. Olen kokeillut, ei toimi minulle koska lojuisin muuten aivan toimettomana, elämätön ihminen kun olen. Olen lähestulkoon absolutisti, en käy ulkona juuri ollenkaan vaikka olenkin melko sosiaalinen muilla tavoin. Suomalaisessa kulttuurissa on tosin melko vaikeaa olla sosiaalinen ilman alkoholinkulutusta.
Sosiaalisuuteni kaiketi sitten valuu eläimille, varsinkin jos ihmiskontaktit puuttuvat.
Mutta se menee jo ohi aiheen...

Palataanpa sitten edesmenneisiin. Meillä on ollut undulaatteja ja koiria. Enimmäkseen koiria. Vanhin muisto minulla on metsästyskoira Vilistä, suomenpystykorvasta. Jotakin muistikuvia on että hänet jouduttiin antamaan pois aggressiivisuuden vuoksi, en tosin voi olla varma. Suomenpystykorvat ovat kyllä melko pippurinen rotu.
Toiseksi vanhin muisto on sitten dreeveri Lulu. Hän oli kaunis koira, vaan minulla ei ole koneella hänestä yhtäkään kuvaa. :C Lulu kuoli koska luultavasti tyttö meni nielemään ongenkoukun eikä voinut enää syödä. Tai sellainen teoria oli. Lulu lopetettiin ettei sen tarvinnut kärsiä.

Sitten hankimme perheeseen pienemmän seurakoiran, myöhemmin kun metsästyskoirille ei ollut enää tarvetta. Ja kaipa meille jäi aukko jota piti jollain yrittää paikata. Niimpä meille muutti chihuahua nimeltä Kiia.

Kiia tuli meille joskus 2000-luvun alkupuolella. En muista tarkalleen päivää milloin neiti syntyi tai tuli meille, siitä kun on jo yli 10 vuotta. En muista tarkalleen Kiian kennelinimeä mutta se oli jotakin tyyliin "Daydream" jotain jotain. Päiväuni kyllä pikkukoira olikin, eipä pikku diiva oikeastaan muuta tehnytkään kuin veteli sikeitä päivät pitkät. Chihhujen tapaan Kiiakin oli melko tuittupää, mutta ihmisrakas. Kiia lellittiin pilalle ja mikäli Kiia olisi ollut isompi koira, se olisi ollut melko iso ongelma.

Mutta pikkukoirana pikku diivailu ei ollut haitaksi kellekään. Paitsi että Kiia opetti seuraavat pennut haukkumaan ja huonoille tavoille jotka meille seuraavaksi haettiin.

Kesäpäivästä nauttien

Kiia kuoli 28.12.2012 kohtutulehduksen seurauksena. Viimeiset kaksi viikkoa tein kaikkeni että pikkuinen olisi parantunut, mutta kuullessani eläinlääkärin diagnoosin kaikki toivo oli aikalailla lopussa. Kasvaimen Kiia ehti voittaa, mutta se että emme steriloineet sitä pienenä koitui kohtalokkaaksi. :/

Vähän sen jälkeen kun hankimme Kiian, hankimme chihuahuan seuraksi sekarotuisen vahinkolapsen.

Kassulla oli lievä alapurentavika

11.9.2003 syntyi Kasperi ja hän muutti meille joulukuussa. Kassu olikin sitten ensimmäinen ihan oma koirani.

Ja jep, Kassu oli samaa rotua kuin Leolei. Hain Leon jopa samasta talosta mistä hain Kassunkin. Eivät kuitenkaan (tietääkseni) ole sukua. Kassu oli minulle tärkeä koira, ja siihen muodostinkin hyvin syvän tunnesiteen.

En kuitenkaan hankkinut Leota sen vuoksi että se korvaisi Kassun.

Kassusta ja Kiiasta tuli ylimmät ystävykset ja ne tulivat keskenään hyvin toimeen. Kassu lopetettiin 1.3.2009 välilevytyrän vuoksi. Sen takajalat lakkasivat toimimasta eivätkä ne enää kantaneet. Siitä huolimatta Kassu ei valittanut, se vain yritti jatkaa elämistään niin kuin aina ennenkin (raahasi itsensä pedistä olohuoneeseen ja kävi nukkumaan tavalliselle paikalleen.)

Kaipa sekin teki niin vaikeaksi viedä Kassu lopetettavaksi.

Vaikka en haluaisi pistää koiriani paremmuusjärjestykseen (rakastan/rakastin niitä kaikkia)... no Kassu oli jokseenkin paras koira mitä minulla on koskaan ollut enkä usko että parempaa tulee ikinä olemaankaan. Kai senkin takia että Kassu pelkällä olemassaolollaan piristi tylsiä arkipäiviäni kun olin teini ja toimi parhaana kaverinani kun minulla oli vaikeaa.

Hyvät muistot jäi joka tapauksessa. Nuku hyvin poika. c:

Kun Kassu kuoli, parin viikon päästä Kiia oli ihmeissään kun toista ei löytynyt mistään. Yksi päivä sitten Kiia ulvoi minun huoneessani ja kyllä sitä heti huomasi ketä se kaipasi.

Joka kerta rakkaan nukkuminen pois aiheuttaa mustan aukon jossain sisimmissä. Vaikka jotkut ihmiset eivät pidä koiria juuri minään... no sitä en itse ymmärrä. Läheisen koiran tai ihmisen menetys koskettaa minua ihan samalla tapaa molemmat. Eläimillä on vain valitettavasti paljon lyhyempi elinkaari.

Harmi ettei se tee luopumisesta yhtään helpompaa.

Jos menettäminen on jotain opettanut, se on se ainakin että jokaisesta nuoresta ja terveestä päivästä pitää nauttia täysillä. Ne on ohi ennen kuin itse sitä edes huomaa.

Esittelyt

Heipä hei mikäli tänne asti internettiä olet eksynyt.

En ikinä oikeastaan ole pitänyt kunnollista blogia, mutta nyt ajattelin yrittää aiheella josta oikeasti olen kiinnostunut ehkä jotain kirjoittamaankin. Nimittäin en ainakaan itsestäni vaan nelijalkaisista perheenjäsenistäni. Blogi on tehty lähinnä itseäni varten enkä hirveästi jaksa kuvitella että joku oikeasti lähtisi lukemaan tosissaan. :D
No toivon lähinnä itseni puolesta että jaksaisin päivitellä tätä. Jos en päivittäin niin ehkä viikottain.

Joka tapauksessa aluksi voisin esitellä itseni sekä ystäväni josta aion julkaista kuvia ja kirjoittaa jatkossa.

Minä

Minä olen 1992-luvun nuori naispuolinen eläjä Pohjois-Suomen pääkaupungissa.

Ja oikeastaan en jaksa kirjoittaa enempää itsestäni. Kaipa se tulee selvemmäksi jatkossa.

Koirat

Leolei

Sekarotuinen pentu (pekingeesin ja tipsun sekoitus tai leikkisästi kutsuttuna "Pespa")

Leolei (Leo lyhyesti kutsuttuna) on uusin perheenlisäys jonka hain Kuusamosta 8.2.2013. Muutaman päivän on ollut vasta meillä mutta hän on alkanut sopeutua jo oikein hyvin. Leo on oikein nätti poika, ja rakastaa möllöttää tuntejakin katsomassa meidän gerbiileitä terran edessä ja myös purra mattoja. Ja tietysti nukkua, pentu kun on.

Leo on syntynyt 2.12.2012.

Roni

Welsh Corgi Cardigan

Roni on komea corgi-poika ja hän syntyi 20.3.2009. Nelisen vuotta täyttää lähiaikoina joten luulisi hänen olevan jo aikuinen... vaan ei, Roni käyttäytyy edelleen kuin hemmoteltu lapsi, mikä hän vähän onkin... Roni on hieman sosiopaatti eikä oikeastaan voi sietää vieraita ja on vähän ylisuojelevainen laumalaisiaan kohtaan. Ronin paimennusvietti on myös erittäin kova ja autojen perässä herra tahtoisi juosta. Poika myös rakastaa lunta ja aina kun vaan voi niin hän laskee mäkeä.

Jep, laskee mäkeä. Roni osaa tehdä oman liukumäen kierimällä lumivallin sivua pitkin alas pää edellä.

Paimenkoirat ovat luonnostaan aivan helkkarin älykkäitä ja Roni ymmärtää puhetta paremmin kuin jotkut ihmiset. Kun vain osaisi puhua takaisin. :D

Roni on minulle rakas, mutta hän ei tällä hetkellä asu kanssani. Roni on ikänsä asunut maalla ja kun muutin hänen kanssaan kaupunkiin, koira-parka ahdistui ja alkoi käyttäytyä aggressiivisesti vieraita kohtaan eikä pystynyt rauhoittumaan edes kotona koska ei päässyt purkamaan ylipursuavaa energiaansa.

Roni on edelleen oma koirani, mutta tilapäisesti hän asustaa tutun luona ja pääsee useasti juoksemaan vapaana metsässä.

Toivon kuitenkin että muuttaessani Ronikin pääsisi taas kanssani asumaan. Minä kuitenkin olen Ronille se ainut oikea perhe.

Gekkoliskot

Aloitin terraario-touhun kesällä 2012. Sitä ennen minulla ei ole ollut minkäänlaisia terra-elikoita, mutta täytyy myöntää että nämä otukset on paljon persoonallisempia mitä ikinä olen kuvitellut. Niiden hoito on myös helppoa kuin heinänteko, eikä edes kallista. Ja niitä on kiva katsoa kun ne syö tai toisinaan jos ne uskaltavat tulla lämmittelemään kädelle. ^_^

Mana

Wild Type Normaali het. Tremper Albiino 50% pos Giant

Mana on toinen liskoista jonka ostin ystävältäni ja kasvattajalta Tampereelta. Hän on naaras, kuten toinenkin liskoni Niimi. Pienestä pitäen Mana on ollut hieman arka, mutta kasvaessaan tästäkin liskosta on tullut rohkeampi ja toisinaan kiipeää kädelle nopeammin kuin siskonsa (ovat puolisisaruksia, molemmilla on sama isä.) 
Mana on tavallisen värinen gekko, mutta silti hyvin kaunis. Pilkut harvenevat selkään päin mennessä. 

Tyttö on kuoriutunut 20.6.2012.

Niimi

Mack Snow Tremper Albiino Jungle 50% pos Giant (25% pos Super Giant)

Niimi on pienestä pitäen ollut sisaruksista ärhäkämpi. Toisinaan kun pistin käteni lähelle häntä, Niimi sähähti ja puraisi. Gekonpurema ei satu ollenkaan, koska näillä ei ole hampaita juuri nimeksikään, ja Niimin vihamielisyys lähinnä huvitti. Nykyään Niimi on kuitenkin hyvin rauhallinen ja mukava kaveri kuten kuvasta näkyy. Ruoka maistuu Niimille vähän paremmin kuin Manalle ja hän on vähemmän nirsokin.

Aluksi muuten kun pistin ne terraarioon, erotin molemmat pahvisella seinämällä koska Mana oli isompi ja mahdollisesti pienemmälle liskolle uhka (voisi vaikka saada päähänsä syödä tämän.) Vaan mitäpä Niimi teki? Söi reiän pahviin ja meni nukkumaan Manan kanssa samaan piiloon, siitä huolimatta että erotin ne muutamaan kertaan ja vahvistin seinämää. Lopulta luovutin ja annoin liskosten tehdä mitä mielivät.

Hyviä kavereita ovat. Kaiketi. Nykyään tosin nukkuvat eri piiloissa koska eivät mahdu enää kahdestaan samaan.

Niimillä on hyvin kauniit kuviot omasta mielestäni. c:

Niimi on kuoriutunut vähän myöhemmin kuin Mana, 9.7.2012.

Gerbiilit

Minulla on toinenkin terra, ja siellä asustaa kaksi gerbiiliä. Tosin vain toinen niistä on omani, toinen on ystäväni gerbiili. Niiden hankkiminen oli suhteellisen spontaania, mutta enpä oikeastaan kadu sitä. Aluksi oli tarkoitus hommata hamstereita mutta loppujen lopuksi gerbiilit ovat paljon parempi vaihtoehto.

Ensinnäkin, gerbiilit on gekkojen tapaan aavikkoeläimiä ja pärjäävät vähällä vedellä. Joten ne eivät myöskään juo paljon eivätkä täten myös kuseskele koko ajan. Totta kai terra pitää puhdistaa mutta vain oikeastaan kerran kuussa mikäli terra on tarpeeksi iso.

Nämä hommasin tammikuussa 2013.

Sushi

Eläinkaupassa ihastuin Sushiin lähinnä siksi että se on lähes kokonaan musta, mutta hänellä on valkoinen luka ja ranteissa valkoiset "rannekkeet". Kerrassaan suloinen otus.

Onigiri

Onigiri on kämppikseni gerbiili, mutta eniveis. :3 Söpöläinen on hänkin. Ja Onilla on punaiset silmät!

Jeps, siinäpä kaikki otukset mitä minulla tällä hetkellä on.

Itse asiassa haluaisin lisää, vaikka minulla on kaksi koiraa, kaksi liskoa, kaksi gerbiiliä... haluaisin kissan tai kaksi. :D

Vaan jääköön se nyt... vähäksi aikaa harkintaan ainakin. Köh.

Koiranpentu kun minulla on niin siinä riittää hommaa ihan tarpeeksi vähäksi aikaa.